10/08/2016
SELÄNNE AKATEMIAN FOKUS MAALINTEOSSA
Selänne Akatemian ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Espoon Metro Areenassa 8.-11. elokuuta 2016. Maalintekoakatemian oppilaina olivat Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueen hyökkääjät sekä Teemun nuorin poika, Anaheim Ducksien junioreissa pelaava Leevi Selänne.
Jatkossa Selänne Akatemia saattaa jalkautua myös ulkomaille.
– Selänne Akatemian voi räätälöidä jatkossa kenelle tahansa, esimerkiksi NHL-joukkueelle tai suomalaisille C-junioreille, Teemu sanoo.
– Tämä on paras tapa, jolla voin antaa takaisin jääkiekkoilulle. Maalinteko ja intohimo maalintekoon. Olen jo pitkään miettinyt, että se on se mun juttu pelaajauran jälkeen.
Selänne Akatemiassa keskitytään vain ja ainoastaan maalintekoon ja sen tukitoimiin.
– Olen ollut aina sitä mieltä, että maalintekoa voi harjoitella sekä fyysisesti että mentaalisesti. Joukkueharjoittelussa keskitytään aivan liian vähän maalinteon opettamiseen. Siksi tällaiselle akatemialle on tilausta, Teemu sanoo.
Ensimmäisen Selänne Akatemian oppilaat 8.-11.8.2016:
Leevi Aaltonen KalPa, Henri Nikkanen JYP, Antti Saarela Lukko, Patrik Puistola Tappara, Mikko Petman SaiPa, Rasmus Lahnaviik Jokerit, Kaapo Kakko TPS, Rasmus Elo Lukko, Wiljami Myllylä JYP, Aleksi Käyrä JYP, Aku Räty Kärpät, Tomas Totro Jokerit, Veeti Miettinen Blues, Aapo Kaskinen TPS, Joona Kiviniemi Kärpät, Miika Herrala HIFK, Aleksi Friman KJT, Arttu Tuomaala Kärpät ja Leevi Selänne Anaheim Ducks.
Rehtori: Teemu Selänne. Valmentajat Petro Koivunen, Keijo Säilynoja, Esa Pirnes ja Eetu Selänne. Huoltaja Tommi Järvinen.