09/11/2015

Teemun leijonapaita jäädytetään 30. joulukuuta

Jääkiekkofaneilla on mahdollisuus todistaa sykähdyttävää hetkeä vuodenvaiheessa. Anaheim Ducks on jo jäädyttänyt Teemun pelinumeron 8 ja nostanut hänen paitansa ikuisiksi ajoiksi seuran kotihallin Honda Centerin kattoon. Nyt on Leijonien ja Hartwall Arenan vuoro.

Suomen Jääkiekkoliitto jäädyttää kahdeksikon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen yhteydessä 30. joulukuuta 2015, jonka jälkeen yhdessäkään Suomen maajoukkueessa ei enää käytetä numeroa 8.

– Teemun ura on vertaansa vailla ja haluamme paidan jäädyttämisellä kunnioittaa hänen saavutuksiaan pelaajana ja esikuvana jään ulkopuolella, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoo.
– Teemu toimii nuorten MM-kisojen suojelijana, joten on hienoa, että paidan jäädyttäminen tapahtuu nimenomaan nuorten kisojen yhteydessä.

Selänne puki ensimmäisen kerran leijonapaidan päälleen alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa, neljän maan turnauksessa, ottelussa Tanska-Suomi, Fredrikshavnissa, Tanskassa 28. joulukuuta 1985 eli lähes päivälleen 30 vuotta ennen leijonapaidan jäädytystään. Suomi voitti pelin luvuin 9-7.

Tästä alkaen Teemulle kertyi Leijonissa 21 poikien, 18 nuorten, 16 B- ja 138 A-maaottelua eli kaikkiaan 193 maaottelua. Hän pelasi kuudet olympiakisat, viidet MM-kisat sekä kolme Kanada/World Cupia ja saavutti niissä olympiahopean 2006, olympiapronssin 1998, 2010 ja 2014, MM-hopean 1999, MM-pronssin 2008 sekä Kanada Cupin kolmannen sijan 1991 ja World Cupin toisen sijan 2004.

– Leijonapaita merkitsee mulle todella paljon, ja olen kantanut sitä ylpeydellä. Paidan jäädytys on suuri kunnia.
– Olen kiitollinen jääkiekkoliitolle, jonka mahtavan työn johdosta olemme saaneet kokea hienoja juttuja. Maajoukkue on ollut mulle aina ”happy place”, Teemu sanoo.

Keväällä 2014 mittavan jääkiekkouransa lopettaneesta Selänteestä tulee kolmas suomalainen maajoukkuepelaaja, jonka maajoukkueessa käyttämä pelinumero on jäädytetty. Jari Kurri (17) ja Raimo Helminen (14) ovat saaneet saman kunnianosoituksen ennen Selännettä.

Nuorten Leijonien ottelu Slovakiaa vastaan pelataan Helsingin Hartwall Arenassa keskiviikkona 30.12. klo 18 alkaen. Selänteen juhlallisuudet ovat ohjelmassa ennen ottelua, tarkasta alkamisajasta tiedotetaan lähempänä. Yle televisioi nuorten MM-kisat kotikatsomoihin, ja myös Selänteen paidan jäädyttämisseremonioita voi seurata Ylen välittämänä.

Kunnianosoitukset eivät jää tähän. Jääkiekkomuseo aateloi Teemun Jääkiekkoleijonaksi (Hockey Hall of Fame Finland) numero 232 päivää ennen leijonapaidan jäädytystä, 29. joulukuuta 2015. Hänet tullaan aateloimaan lisäksi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n Hall of Fameen. Teemusta tulee lisäksi Jari Kurrin jälkeen toinen suomalainen, joka aateloidaan Toronton Hockey Hall of Fameen, näillä näkymin syksyllä 2017. Tämä on arvokkain henkilökohtainen kunnianosoitus, jonka jääkiekkoilija voi saada.