19/05/2016

VIDEO: ”Silloin ei paljon naurattanut”

Leijonat kohtaa ensimmäisessä kerrasta poikki -ottelussaan, puolivälierissä Tanskan. Jääkiekon MM-kisoissa pelattiin ensimmäisen kerran nykyisenlaisella pudotuspelijärjestelmällä keväällä 1992, jolloin Suomi saavutti ensimmäisen MM-mitalinsa, hopean.

Teemu ei ollut silloin mukana, mutta on ollut sen jälkeen arvokisojen puolivälierissä monta kertaa.

– Se on kova paikka. Paljon on hyviä muistoja, mutta sitten on ainakin yksi todella huono, kun hävisimme MM-kotikisojen puolivälierässä Ruotsille 5-6, vaikka johdimme peliä jo 5-1 keväällä 2003. Nyt sille voi nauraa, mutta silloin ei paljon naurattanut, Teemu muistelee.

Teemun yhteistyökumppani Veikkaus julkaisee MM-kisojen aikana yhteensä 11 videota, joissa Teemu kertoo omista mieleenpainuneista arvokisamuistoistaan ja tunnelmistaan sekä arvioi Leijonien vastustajia.

Videot julkaistaan aina Leijonien pelipäivinä myös selanne.comissa.